maanantai 1. heinäkuuta 2013

29.6. Viikinkikylässä

29.6. Silta ei aukene…
Pääsimme tänään lauantaina hyvissä ajoin matkaan. Jota tosin ei ollut kuin 1 merimaili, sillä koneistimme alkavassa aamussa Schlein etelärannalle, Hedebyn vierasvenesatamaan. Meillä oli sadevaatteet päällä, joten silloin ei juuri satanut, vain hieman tihutti. Täällä on laitureissa kait kaikissa paalukiinnitys, joten taas sekoilin kiinnitysköysien kanssa. Sain toisen takaköyden paalun ympäri ja saman tien pois, joten veneen keula ennätti painua tuulen voimasta naapuriveneeseen. Ei sinä sen kummempaa tapahtunut, kun että naapuri tuli sitten auttamaan minua keulaköysien kiinnityksessä… onneksi.

Ennen kuin ennätimme lähteä liikenteeseen, alkoi sade. Lampsimme siis kuttaperkkavaatteet päällä ensin Hedebyn kirkkoon, mutta siellä oli menossa kastajaistilaisuus, joten peräännyimme välittömästi. Matka viikinkimuseolle oli puolisen kilometriä; jatkoimme kuitenkin kulkua kohti kauempana olevaa Viikinkitalo –kohdetta. Meille selvisi, millaista karjaa viikingit Hedebyssään 800-1000-luvuilla kasvattivat 



ja millainen vallirakennelma oli 10:llä vuosisadalla rakennettu kylän suojaksi.


Viikinkitaloja oli maksullisella, aidatulla alueella 7 ja lisäksi 800-luvun lopulla rakennettu laituri. Kiersimme alueen ja samalla otin kuvia salamaa käyttäen. Nyt jälkeenpäin voimme siis katsoa, mitä niissä pimeissä huoneissa ja nurkissa oikeastaan olikaan, paikan päällä sitä ei nähnyt… Vesisade lakkasi siinä vaiheessa, kun tulimme taloille.



Kun talot oli nähty, palasimme takaisin päin ja nyt kuvasin ilmeisen vanhan puun (esitteen mukaan
Hornbeam), jonka juurilta oli maa kulunut vuosisatojen? aikana pois. Aika mielenkiintoisen näköinen, eikö vain?


Museossa oli selitetty kuvin, tekstein ja pienoismallein viikinkien elämää Hedebyssä ja laajemminkin viikinkiajan historiaa. Siellä oli myös paljon paikalta löytyneitä esineitä: koruja, rahoja, aseita, jne. Mielenkiintoinen kokonaisuus, joka kyllä olisi vaatinut suomenkielisen selostuksen tuekseen.







Paluumatkalla kävimme uudestaan kurkistamassa Hedebyn pieneen kirkkoon.

Nyt sinne oli tulossa häät, sillä kirkko oli kauniisti koristeltu kukin. Tavan mukaan kiersimme vielä kirkkomaan ja sitten palasimme veneellemme.

Onnistuimme lähtemään oikein tyylikkäästi, vaikka tuuli juuri uudestaan nousikin aika kovaksi. Koneistimme keulapurjeen avustuksella kohti Lindaunisin siltaa jännittäen, ennättäisimmekö 14.45 avaukseen. Ja ennätimmehän me oikein hyvin; se silta ei auennut ollenkaan, ei 14, 45, ei 15, 45 eikä vielä 16.45. Veneitä oli parisenkymmentä molemmin puolin siltaa odottamassa läpipääsyä. Huutelin meriWHF:llä Lindaunesin siltaa ja viimein joku vastasi. Siirryimme kanavalle 11, jolloin ymmärsin kuuntelevani jotakuta, joka oli Hampurissa. Valitettavasti hän ei puhunut englantia, enkä minä ymmärtänyt hänen puheestaan mitään, joten asia ja sillan avauskohtalo ei siitä selvinnyt.
Lopulta WHF:ltä kuulin maininnan ”weitere information auf Lindaunis klappbrücke“. Minulle ei kuitenkaan selvinnyt, millä kanavalla tuota lisätietoa olisi ollut kuultavana. Lopulta erään veneen kippari viittoili meitä luokseen ja huuteli, että silta on rikki tämän päivän, ehkä huomisen ja ehkä koko ensi viikon. Niin että semmoinen tapaus tällä kertaa….

Kapu käänsi kyllästyneenä veneen keulan takaisin tulosuuntaan ja lähdimme etsimään laituripaikkaa.

Semmoisen hän löysikin muutaman mailin päästä etelään Ulsnisin yksityisen venekerhon rannasta. Laiturin ainoassa vapaassa paikassa oli onneksi vihreä Free- lappu, joten kiinnityimme siihen. Kävimme kysymässä lähinnä rantaa olevasta talosta, josko saisimme laiturissa yömme viettää, koska brücke on rikki. Ja taas opin lisää saksan kieltä: Silta-sanana käyttämäni brücke merkitsee myös laituria ja emäntä oli ihmeissään, koska kukaan ei ollut kertonut heille laiturin olevan rikki. No, selvisihän väärinkäsitys ja saimme luvan yöpymiseen. Heistä oli ihmeellistä tavata suomalaisia, sillä heidän enkel ? oli ollut Suomessa ja osasi kieltä. Tämä oli nyt kuitenkin Kööpenhaminassa käymässä, eikä voinut olla tulkkina.

Veneestä käsin näimme, että nostosilta aukeni 15 yli 7 illalla. Toista kertaa emme kuitenkaan nähneet sen avautuvan. Joten huomenaamuna on jännää nähdä, aukeneeko silta, vai lähdemmekö takaisin Schleswigiin; sinne on ensi viikoksi luvattu kesäsäätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kerrot lukeneesi tätä juttua...!